Kesäterveisin

Maanantai 29.6.2020 klo 14.52 - Salme Karvali

Hyvää ja kuumaa kesää jäsenet!
Minun piti tarttua kynää kun huomasin miten helpottaa omaa jaksamista. Jouduin toimimaan tänä keväänä mieheni omaishoitajanaja jatkossa myös. Työmäärä, jonka olimme tähän asti tehneet yhdessä, kävi liian rankaksi. Pihatyöt tuli eteen yksin tehtäväksi kotitöiden lisäksi. Samalla mieheni kotihoito vei aikaa enemmän kun ennen.                                           

Otin selvää miten saisin apuja ko tehtäviin. Tärkeintä on, että mieheni saa parhaan mahdollisen kotihoidon käytettäväksi.

Minun pitää kertoa teille kaikille, että löysin nuoren parin, jotka ovat aloittaneet tänä keväänä T&T Monipalvelu toiminnan. Puutarhatyöt, pihapuiden kaadot ja sain Lupiinit kumoon kukinta aikana. Pensasaita ja nurmikot leikattiin sekä kuivat oksat tontilta kasattiin. Kaiken kukkuraksi haravoivat ja veivät leikkausjäljet pois. Olimme tosi tyytyväisiä siistiin pihaan.

Pyydämme toistekin kun pihaan tarvitaan siistimistä. Suosittelemme heitä Nuoria Yrittäjiä kaikille teille, jotka tarvitsette pientä apua kotiinne. pihatöihin ja pienkoneiden korjaukseen ja -huoltoon. Auton renkaaat ja -lamput vaihtuu kätevästi vaikka kotipihassa.

Kyselin heiltä tulevia apuja mitä voisin tilata. Niin yksi on se et meiltä vanhoilta ja diabeetikoilta kerääntyy kaikenlaista tavaraa nurkkiin sekä vintteihin. Silloin kun olemme valmiit niistä luopumaan niin he kuljettavat kasat joko kaatopaikalle tai kierrätykseen.

Heille voi rohkeasti soittaa ja kysyä palveluja sekä sopia asiasta suoraan puhelimella.

Minä ainakin olen tyytyväinen , että tälläinen Monipalvelu on olemassa. Heillä toimii myös sovittaessa viikonloppuisin tarvittavat palvelut. Se oli minusta hyvä asia , sillä yleensä kaikki on kiinni silloin. 

Kotitalous- verovähennys on tänä vuonna 40% ja koskee myös kyseisiä palveluja työn osalta. Siivouspalvelut joudun hankkimaan muuta kautta mutta ikkunanpesua voi kysellä myös T&T Monipalvelun puh. 045-235 0111 kautta.


Jaksamista tässä kuumuudessa ja kesän kauneudesta nauttimista jokaiselle Diabeetiikolle. toivoo yhdistyksen rahastonhoitaja                                                                                Salme Karvali

Kommentoi kirjoitusta.

Kiitos pikkujouluista!

Torstai 12.12.2019 klo 11.17 - Tuula Uimonen

Ihanat, jouluiset pikkujoulut Lohelassa takana. Lämmin muisto säilyy vielä pitkään. 

Meitä oli paikalla runsaslukuisesti! Ruoka maistui ja joulumuori jakoi kivoja lahjoja. Nämä vanhemmat tonttupojat olivat hyvin muorin ohjauksessa. 

Laulu raikui, kiitos joutsenolaisille viitotusta "Maa on niin kaunis" laulusta!

Arpajaispalkintoja riitti melkein jokaiselle! Kiitos kaikille niitä hankkineille!

Ethel Hammarbergin runot herkistivät mielen ja myös naurattivat. Kiitos taiteilijalle!

Salme Karvalin monologi oli mainiosti esitetty ja hauska!

Kiitos!

Kommentoi kirjoitusta.